Kaikki mukaan-yksin ei saa jäädä kukaan. Digimaailman voimakas esiinmarssi

Digisyrjäytyminen ja yksinäisyys – näkymätön este ikäihmisten hyvinvoinnille

Digitalisaatio on muuttanut arkeamme nopeammin kuin mikään muu kehitys viime vuosikymmeninä. Muutos on ollut nopeampi kuin 1800-luvun teolisessa vallankumouksessa . Laskut maksetaan verkossa, terveyspalvelut löytyvät sovelluksista ja yhteydenpito tapahtuu yhä useammin videopuheluiden tai sosiaalisen median kautta. Samalla yhä useampi vanhus kokee jäävänsä tämän kehityksen ulkopuolelle – ja sen mukana myös yhteiskunnan ulkoreunalle. Ei siksi, etteivätkö he haluaisi oppia uutta, vaan siksi, että maailma muuttuu nyt nopeammin kuin mitä ovat mahdollisuudet pysyä siinä mukana. Jo tietokone itsessään voi olla heille vieras ja pelottava asia.

Digisyrjäytyminen ei ole vain tekninen ongelma

Moni vanhus kokee jäävänsä yksin, kun palvelut ja yhteydenpito siirtyvät digitaalisiksi. Kun lääkärin ajan voi varata vain verkossa tai lapsenlapsen kuulumiset tulevat WhatsAppin kautta, digisyrjäytyminen muuttuu myös sosiaaliseksi syrjäytymiseksi. Tämä ei ole vain yksilön ongelma – se on yhteiskunnallinen epäkohta. Kun yhteydenpito ystäviin ja perheeseen tapahtuu verkossa, digitaidoista tulee myös sosiaalinen selviytymisen väline. Ihminen, joka ei osaa käyttää videopuheluita tai viestintäsovelluksia, voi jäädä helposti yksin – erityisesti jos fyysisiä tapaamisia rajoittavat sairaudet tai pitkät välimatkat.

Digisyrjäytyminen ja yksinäisyys ruokkivat toisiaan: mitä vähemmän käyttää digipalveluja, sitä vaikeampaa on pysyä mukana yhteisössä.

Yhteisöllisyys syntyy kohtaamisista

Pienillä teoilla voi olla valtava merkitys. Ratkaisu ei ole vain laitteiden hankkiminen, vaan myös aito opastus ja tuki. Kärsivällinen, yksilöllinen ohjaus – esimerkiksi kirjastojen, järjestöjen ja vapaaehtoisten tarjoamat digikahvilat – voivat olla korvaamattomia. Kun vapaaehtoinen toimija neuvoo kännykän käytössä tai järjestetään yhteinen digikahvila, tapahtuu paljon enemmän kuin teknisessä opastamisessa. Siinä syntyy kohtaaminen – hetki, jossa ihminen tuntee tulevansa nähdyksi ja kuulluksi. Jokainen onnistunut videopuhelu lapsenlapsen kanssa, jokainen itsenäisesti maksettu lasku. Jokainen uusi oivallus vahvistaa myös itsetuntoa ja vähentää yksinäisyyden tunnetta. Näin vähennetään myös riskiä joutua kaltoinkohdelluksi. Moni vanhus on vaarassa menettää rahansa puutteellisten digitaitojensa vuoksi.

Tehdään digistä yhteinen asia

Meidän tehtävämme on varmistaa, että digipalveluiden kehitys kulkee ihmisten, ei vain tekniikan ehdoilla. Kaikilla tulee olla mahdollisuus oppia ja osallistua omassa tahdissaan – ja palveluissa pitää aina säilyä vaihtoehtoja myös niille, jotka haluavat asioida kasvotusten. Digitalisaation ei pitäisi erottaa ihmisiä, vaan yhdistää heitä. Siksi päätöksentekijöiden, palveluntarjoajien ja jokaisen meistä on huolehdittava siitä, että digipalveluiden rinnalla säilyy myös vaihtoehtoja: mahdollisuus asioida kasvotusten, puhelimitse ja paperilla.

Yhdessä voimme rakentaa yhteiskunnan, jossa kukaan ei jää yksin sen vuoksi, että maailma on muuttunut liian nopeasti. Autetaan, opetetaan ja pysähdytään – pieni hetki meille, suuri askel jollekin toiselle.

Halusin ensimmäisessä blogissani tuoda esiin ikääntyneiden digisyrjäytymisen sen suuren yhteiskunnallisen merkityksen vuoksi. Näen työssäni lähes päivittäin vanhusten syrjäytymisen yhsteiskunnastamme ja altistumisen kaltoinkohtelulle. Meillä ei ole varaa menettää heidän elämänkokemuksensa tuomaa viisautta, sillä se voi pelastaa nuoremmat sukupolvet. Ikäihmiset tuovat nuoremmille turvaa, toivoa ja tiedon siitä, että myös vaikeista hetkistä voi selviytyä ja ne eivät kestä ikuisesti. Iskelmän sanoin: sateen jälkeen on poutasää.