Keitä me olemme

Hei,

olemme Tiina ja Päivi, OMANLAATUINEN VANHUUS -sivuston luojia.

Olemme pitkän linjan vanhustyön asiantuntijoita. Työelämämme vanhuuden ja iäkkäämpien ihmisten kanssa on saanut aikaan sen, että halusimme perustaa nämä sivut ja lähteä tekemään matkaa erilaisiin vanhuuteen elämänvaiheena liittyviin asioihin sekä pohtimaan erilaisia yhteiskuntamme aikamme ilmiöitä vanhuuteen liittyen.

Vanhuus on elämänvaihe, joka tuo mukanaan monia muutoksia ja haasteita, mutta myös mahdollisuuksia kasvuun ja itsensä löytämiseen uudelleen. jokaisella iäkkäällä ihmisellä on mahdollisuus elää elämänsä omilla ehdoillaan, turvassa ja kunnioitettuna. Tällainen elämä mahdollistaa merkityksellisten kokemusten ja ihmissuhteiden säilyttämisen, sekä tilan kasvaa ja kehittyä vielä vanhemmallakin iällä. Vanhoilla ihmisillä on paljon annettavaa nuoremmille sukupolville, koska he kantavat mukanaan tietoa, joka voi parhaimmillaan pelastaa nuoren ihmisen elämän. Haluamme ajatuksillamme yhdistää aikamme erottamia sukupolvia.

Halusimme sivumme logoon iiriksen kukan. Iiriksen-kukka on ikääntyessäänkin täynnä symboliikkaa ja kauneutta. Vaikka kukka menettää nuoruuden kirkkauden, sen kypsyys tuo mukanaan syvällistä viisautta ja rauhaa, jotka voivat inspiroida meitä kaikkia. Iiriksen kypsän vaiheen symboliikka korostaa toivoa ja luottamusta elämän jatkumossa. Se muistuttaa meitä siitä, että jokainen elämänvaihe on arvokas ja että vanhentuessamme voimme yhä löytää uusia tapoja loistaa ja vaikuttaa positiivisesti ympäröivään maailmaan. Iiris kannustaa meitä elämään autenttisesti ja seuraamaan omaa polkuamme, oli se sitten kuinka mutkikas tahansa.

Tervetuloa mukaamme matkalle tutustumaan ja tutkimaan omanlaatuista vanhuutta.


Meidän molempien tarkempi esittely avaa enemmän meidän kokemuksia ja ajatuksia vanhuudesta ja vanhustyöstä sekä mielenkiinnostamme arvokkaaseen ja turvalliseen vanhuuteen.


.