Tiina

Hei, olen Tiina.
Olen pohtija ja tunteiden havainnoija, joka tarkastelee elämää syvällisesti ja herkästi. Luonteeltani olen luja, mutta lempeä, ja juureni ovat vahvasti pohjalaisessa maaperässä, mikä tuo elämääni vakautta ja periksiantamattomuutta. Tällä hetkellä asun pääkaupunkiseudulla, missä nautin kaupunkielämän sykkeestä, mutta säilytän sydämessäni rauhallisen ja maanläheisen elämänasenteen. Pyrin ymmärtämään ympäröivää maailmaa ja ihmisiä, ja arvostan erityisesti aitoja kohtaamisia ja merkityksellisiä keskusteluja.
Koulutuksiani on mm. Geronomi (YAMK), Geronomi AMK, lähihoitaja, muistihoitaja. Olen tehnyt työtä lasten ja erityislasten sekä heidän perheiden parissa ensimmäiset työvuoteni sosiaali- ja terveysalalla, jossa olen työskennellyt vuodesta 1998 lähtien. Lasten parista siirryin elämänkaaren toiseen päähän ja tein työtäni hoitajana kotihoidossa, ympärivuorokautisessa hoidossa sekä mm. muistisairaille tarkoitetussa tehotetussa asumispalveluyksikössä. Kun opiskelin lisää, antoi se minulle mahdollisuuden kokeilla sosiaali- ja terveysalan muitakin työtehtäviä. Olen tehnyt työtä mm. vastaavana hoitajana, geronomina- kotihoidon asiantuntijatehtävissä, yksikönpäällikkönä, hankesuunnittelijana omaishoidon parissa, omaishoitovastaavana sekä palvelupäällikkönä.
Eniten minua on kuitenkin opettanut ja kasvattanut ihmisten kohtaaminen. Olen saanut kohdata paljon erilaisia, eri ikäisiä ja eri elämäntilanteissa olevia ihmisiä. Olen ollut mukana luopumisessa ja onnistumisessa, olen ollut tukena ja turvana, ohjannut eteenpäin elämän myrskyjen keskellä, kulkenut rinnalla seesteisessä ja rauhoittumista vailla olevassa elämäntilanteessa. Olen nauranut vedet silmissä asiakkaan kanssa ja pyyhkinyt myös kyyneleen silmäkulmastani saattaessani ihmistä hänen läheisensä kanssa viimeiselle matkalle.
Minua on aina kiinnostanut ihmisyys ja ihmisenä kasvu. Nyt kun elämänkokemusta on jo vähän takana, koen olevani myös ihmisenä valmiimpi auttamaan ja ymmärtämään toista ihmistä paremmin. Luottamus ja turvallisuus ovat minulle tärkeitä asioita niin omassa elämässäni, kuin myös toisten ihmisten kohtaamisessa.. Ihmisenä minun on kuvattu olevan lämmin, ymmärtäväinen ja tukea antava, mutta myös oikeudenmukaisuuksien puolustaja. Koen olevani positiivinen ihminen. Ihmisarvo ja sen kunnioittaminen ovat kasvaneet omassa työotteessani vahvaksi. Jokaisen ihmisen kokemus omasta elämästään on subjektiivinen, kukin kokee asiat omalla tavallaan. Kunnioitan ikäihmistä ja hänen ympärillä olevia läheisiä aina yksilöinä ja oman elämänsä asiantuntijoina. Kohtaamisissa muunnan oman toimintani asiakkaan tarpeiden ja arvojen mukaiseksi.
Minua on oman henkilökohtaisen elämän ja matkustamisen myötä alkanut kiinnostaa myös eri kulttuurit. Mainittakoon niistä erityisesti sydäntäni lähellä oleva Gambialainen kulttuuri. Tulette varmasti blogissani matkan varrella lukemaan ja kuulemaan myös siihen liittyviä asioita.
Pitkä työkokemus, erilaiset kohtaamiset ja oman elämäni tilanteet ovat antaneet yhdessä minulle omanlaisen työkalupakin, jonka avulla kuuntelen, tuen ja autan ihmisiä, elän ihmisten rinnalla. Aiempien ja elämänkin opettamien kokemusten myötä olen rakentanut ja rakennan yhä ammatillisuuttani sekä itseäni ihmisenä. Yhdessä unelmieni kanssa kaikki elämässäni kokema on myös rakentanut minulle elämän, jota elän juuri nyt
Keskustelen mielelläni erilaisista asioista, autan ja opastan erilaisissa tilanteissa ikäihmisten asioissa, joten ole rohkeasti yhteydessä joko yhteydenottolomakkeella, sähköpostilla tai sosiaalisessa mediassa Omanlaatuinen vanhuus-sivujen kautta.
Tervetuloa Elämän jatkuva matka-blogini pariin.
-Tiina-